Kodinturvavinkit
verisure
Valeäidin kokemus Verisuresta
Bloggaaja ja sisällötuottaja Valeäiti ja Verisure

- Meillä on ollut suuressa omakotitalossamme Verisuren järjestelmä talossa heti sen valmistuttua, eli jo viisi vuotta. Ollaan oltu alusta asti tosi tyytyväisiä, kaikki toimii juuri niin kuin pitää!

Olemme räätälöineet Verisuren itsellemme sopivaksi 

Meidän laajalla Verisure-asennuksella ollaan saatu elellä kaikki järjestelmät onnellisesti unohtaen, aika paljon eri toimintoja sovelluksen avulla automatisoiden. Ollaan asetettu Verisure-sovelluksessa esimerkiksi aikarajoja, jolloin osasuojaus menee päälle ja kännyköidemme fyysinen sijainti määrittää ulkokameroiden hälytysasetuksia.

 

On tullut myös testattua ihan ahkerasti että kaikki todellakin toimii. Hälytyskeskus on soitellut meille tilanteissa, joissa ei olla itse huomattu aiheuttaneemme hälytystä tai ollaan huomattu mutta ei ole ehditty sitä vielä koodilla purkaa. 

 

Muutama viikko sitten heräsimme mieheni kanssa siihen että murtohälytys huusi. Paniikissa juoksimme katsomaan ettei ketään ollut missään, ja samalla minä vastasin hälytyskeskuksen soittoon. He kertoivat mistä hälytys tuli ja silloin huomasin unohtaneeni yhden oven ihan pikkuisen raolleen, ja tuuli oli sitä töytäissyt laukaisseen tärinähälytyksen. 

 

Talomme Verisure-kokonaisuus:

 
  • Tärinähälytin muutamassa ovessa ja ikkunassa. Nämä aukaisee hälytyksen jos ovi tai ikkuna aukeaa osa- tai kokosuojauksen ollessa päällä

  • Palovaroittimia joka kerroksessa, nämä yhteydessä kameroihin josta hälytyskeskus voi tarvittaessa tarkistaa tilanteen

  • Vesi- ja vuotovahdit: vahdimme kodin sisäilmaa, ettei kosteutta keräänny ja pesukoneiden alla oleva vuotovahti myös ilmoittaa heti jos vesivahinkoa olisi tulossa

  • Murtosuojaus ja hälytyskeskuksen tuki: jos jokin hälyttimistä laukeaa, tulee ensin kodin sisällä varoituksia ja jos emme reagoi, hälytyskeskus soittaa meille. 

  • SOS-painike talon sisällä josta pystyy lähettämään hiljaisesti hälytyksen Verisurelle niin että tarvittaessa kamerayhteys aukeaa 

  • Ohjauspaneeli, josta voi asettaa osa- tai kokosuojauksen päälle ja muutenkin ohjata erilaisia toimintoja koodilla tai “avaimenperätägillä"

  • Tietysti kaiken kruunaava sovellus, joka juttelee näiden kaikkien sekä Yalen älylukon kanssa (ei enää hävitettäviä avaimia, hurraa!!!). 

  • Ulkona kameroita, jotka vahtivat kaikkea liikettä silloin kun emme ole kotona

  • Pääoven luona video-ovikello, jonka avulla voi jutella ovelle tulleen kanssa vaikka ei oltaisi itse kotona

 

Parasta Verisuressa on turvallisuuden tunne 

Mulle järjestelmä tuo tosi paljon turvallisuutta. Tieto siitä että erikoistilanteet saa jonkun alan ammattilaisen huomion ja se otetaan heti hoitoon, lohduttaa.

 

Isoin arjen etu helpotus, joka tulee sovelluksen kautta. Etäohjattava älylukko ja sen hallinnointi sovelluksen kautta on niin paljon elämää helpottava asia ettei tosikaan! Koodit auttavat tarkkailemaan kuka on tullut milloinkin kotiin ja lisäksi niitä voi tehdä lisää vaikkapa siivoojille, alivuokralaisille tai sukulaisille jotka tulevat auttamaan lasten kanssa ja ne voivat olla vaikka vain hetken voimassa. Sovelluksen kautta voi lähes loputtomiin räätälöidä itselleen sopivaksi koko systeemiä.

 

Tykkään siitäkin että järjestelmä ilmoittaa heti jos jokin on vähänkin vialla. Sähkökatkoista saa tiedon samantien sovellukseen, paristojen vaihtotarpeesta samoin. 

 

Me ollaan oltu tyytyväisiä siihen että yksi hinta pitää sisällään kaiken: Verisuren tehtävä on vastata järjestelmän toiminnasta ja he hoitaa huollot, mahdolliset vartijakäynnit ja kaikki just niin kuin tarvitaan. Me vain ollaan ja elellään yhdellä kuukausimaksulla.

Lue Valeäidin kirjoitus: Kokemuksia Verisuresta ja kodin hälytysjärjestelmästä 

 

 

Suojaa sinäkin kotisi hälytysjärjestelmällä, joka on yhdistetty 24/7 valvovaan hälytyskeskukseen.

 
 
 
 
Kodinturvavinkit
verisure