Kun koti on tyhjillään, tukkeutunut putkisto tai vettä valuttava hana voi aiheuttaa paljon vahinkoa ennen kuin tuhot havaitaan. Verisuren tuoreen tutkimuksen mukaan vesivuoto onkin tyypillisin vahinko, joka on sattunut suomalaisille heidän ollessaan poissa kotoa. Asukkaat voivat myös palata kotiin, jonka murtomiehet ovat myllänneet. Lue, millaisia kokemuksia suomalaisilla on loman aikana tyhjänä olleessa kodissa sattuneista vahingoista.
Vesivuoto on Verisuren kyselyn mukaan tyypillisin vahinko, joka suomalaisten kodissa on sattunut heidän ollessaan lomalla poissa kotoa. Kyselyn vastaukset kertovat ikävistä yllätyksistä, jotka odottivat lomalta palaavia.
– Ollessani poissa kotitaloni putkistoon oli tullut jonkinlainen tukos, mikä aiheutti sen, että vettä tulvi asuntoni tiskialtaaseen ja sen kautta keittiön kaappeihin ja lattialle. Siitä seurasi kosteusvaurio keittiöön, kertoo eräs kyselyyn vastannut.
– Astianpesukoneen tiiviste oli hapertunut niin huonoon kuntoon, että se oli vuotanut altaan alle jo hyvän aikaa ja aiheutti vesivahingon, kertoo toinen.
Erään vastaajan koti kärsi talviloman aikana suuret vahingot vesiputkien rikkouduttua.
– Lattialämpö hajosi talvella ja sen seurauksena putket pamahtivat ja vettä tuli asuntoon monta sataa kuutiota.
Unohduksista voi tulla kallis lasku
Moni jää kotoa lähdettyään miettimään, unohtuiko esimerkiksi kahvinkeitin tai liesi päälle. Inhimilliset unohdukset voivat koitua kalliiksi.
– Laitoin pakastimen sulamaan ja unohdin asian. Lähdin mökille viikonlopuksi ja palatessani vesi oli vuotanut lattialle ja pilannut parketin, harmittelee eräs vastaaja.
Loman ajaksi sähkölaitteet kannattaa irrottaa verkkovirrasta kokonaan eikä jättää laitteita edes virransäästötilaan. Verkkovirtaan kytketty sähkölaite voi pahimmassa tapauksessa syttyä palamaan itsekseen.
– Mikroaaltouuni lähti itsestään päälle ja kuumeni tuleen, kertoo eräs vastaaja.
”Mökkiviikonlopun aikana asuntooni murtauduttiin”
Osa kertoo kohdanneensa asuntomurron jäljet saapuessaan loman jälkeen kotiin.
– Mökkiviikonlopun aikana takaovesta oli rikottu lasi ja saatu näin ovi auki. Perintökorut oli viety. Miehen työkone varastettiin. Kaikki vaatekaapit oli myllätty. Vuodetekstiilit ja vaatteet olivat lattialla, kertoo murron kohdannut kokemuksestaan.
– Koti oli tyhjillään useamman päivän. Paikka oli rauhaisa ja metsän suojassa, mikä mahdollisti asuntomurron. Irtaimistoa varastettiin, toinen vastaaja kertoo.
– Olimme matkalla ja asuntoomme murtauduttiin. Varkaat veivät television, kertoo murron kohdannut.
– Varkauden teki mahdolliseksi valvonnan puute. Irtaimistoa varastettiin.
Lue 10 vinkkiä, mitä toimenpiteitä kotona kannattaa tehdä ennen lomalle lähtöä.
Näin tutkimus tehtiin: Verisure selvitti, miten suomalaiset huolehtivat kodin turvallisuudesta poissaolojensa aikana. Tutkimuksen toteutti Verisuren toimeksiannosta YouGov Finland. Tiedot kerättiin web-kyselynä 9.4.–12.4.2018 YouGovin kuluttajapaneelissa. Kyselyyn vastasi 1513 suomalaista ja lähtöotos muodostettiin ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin suomalaista aikuisväestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan.
Haluatko tietää, miten voit parhaiten suojata kotisi murtovarkailta, parantaa paloturvallisuutta ja ehkäistä kosteusvahinkoja? Tee nopea testimme ja saat vastauksen minuutissa!