Kesän paloturvavinkit
Kesän paloturvavinkit
Vinkit paloturvallisen kesän viettoon
1. Seuraa tarkasti alueesi metsäpalovaroituksia ja noudata kansallisia ohjeistuksia koskien avotulien polttamista.
2. Käsittele aina elävää tulta varoen ja varmista että paikalta löytyy asiaankuuluvat ja toimivat ensisammutusvälineet.
3. Älä koskaan jätä ulkotulia tai nuotiota palamaan yksin, ja huolehdi ettei esimerkiksi nuotio jää kytemään, vaikka liekit olisivat jo sammuneet.
4. Varmista saunaa lämmitettäessä muun muassa, että tarvittavat tuuletusluukut ovat auki, äläkä jätä saunaa lämpiämään yksin. Älä myöskään sulje peltejä, ennen kuin hiillos on sammunut. Onhan hormi nuohottu?
5. Puhdista sekä kodin että mahdollisen kesämökin liesituulettimen rasvasuodattimet. Muista, että vesi ei sovellu rasvapalojen sammutukseen ja rasvapalon sattuessa onkin hyvä, jos käden ulottuvilta löytyy esimerkiksi sammutuspeite.
6. Älä jätä ruokaa valmistumaan valvomatta. Varmista, ettei esimerkiksi kuuman grillin läheisyydessä sijaitse mitään herkästi syttyvää, kuten talouspaperia tai pahvista valmistettuja kertakäyttölautasia.
7. Tarkista, että kaikkien sähkölaitteiden virtajohdot ovat ehjät ja puhdista mahdolliset jatkojohdot pölystä. Sulje käyttämättömistä sähkölaitteista virta kokonaan, ja ota samoin kaikki sähkö- ja jatkojohdot, jotka eivät ole käytössä, aina irti pistokkeesta.
8. Älä jätä puhelinta, tai muita sähkölaitteita, latautumaan yksin sisälle äläkä lataa puhelinta öisin. Varmista myös, ettei laturi ole vioittunut ja uusi tarvittaessa rikkinäinen laturi.
9. Varmista, että palovaroittimesi toimivat moitteetta ja että varaparistoja on lähettyvillä. Verisuren palovaroittimen toiminnan voit testata painamalla palovaroittimen painiketta.
Onko kotisi paloturva kunnossa?
Kodin jokaisessa asuinkerroksessa on oltava palovaroitin, ja palovaroittimia tulee lisäksi olla yksi jokaista 60 asuinneliötä kohden. Tulipalossa jokainen sekunti on kallisarvoinen ja siksi suosittelemmekin, että kodin jokaiseen huoneeseen tulisi sijoittaa oma palovaroitin. Mikäli haluat laajentaa kotisi paloturvaa voit olla meihin yhteydessä soittamalla numeroon 010 217 9106 arkisin klo 9-17, tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Tiesitkö, että Verisuren palovaroittimilla mittaat myös kotisi sisäilman lämpötilaa ja suhteellista ilmankosteutta? Verisure-sovelluksella saat välittömästi ilmoituksen, jos ilmakosteus tai lämpötila ylittää tai alittaa asettamasi raja-arvot. Lisäksi saat ilmoituksen heti, jos palohälytys aktivoituu.
Lataa verisuren sovellus
Verisure-sovellus on saatavilla iPhone ja Android -puhelimiin. Lataa nyt!